Annabel, bileet, Erotiikka, Fantasia, Kuuma-Camilla

Lemmenleikkejä

Tervehdys Sinulle bileiden keskeltä, hyvä blogini seuraaja,

Viime postauksessa Annabel sai kilarit, kun kuuli ristiäisten tapahtumista, ja sananmukaisesti sukelsi keskelle Kuuma-Camillan ja pastorin lemmenleikkejä. Camilla juuri ratsasti pastorin suurella ja jykevällä kyrvällä, kun Annabel sipsutteli paikalle ja ryhtyi imemään Camillan suuria kiinteitä rintoja.

Pariskunta oli melko yllättynyt äkillisestä kolmannesta osapuolesta, mutta Camillan lauettua kovaäänisesti hehkeä Annabel siirtyi imemään pastorin isoa kovaa kullia, ja Kuuma-Camilla alkoi kielensä avulla tutustumaan Annabelin poslliiniseen alakertaan. Camilla taisi ilmeisesti hommansa loistavasti, koska Annabel pyysi pastoria antamaan kyrpää kunnolla. He aloittivat lähetyssaarnaaja-asennosta, ja Camilla oli löytänyt yöpöytäni laatikosta dildon, jonka hän työnsi liukastusaineen avulla yllättäen pastorin takapuoleen.

Ja mitenkäs bileet siitä jatkuivatkaan, siitä kerron seuraavassa postauksessani, siihen asti soittelemisiin,

terveisin Marilyn

Erotiikka, Fantasia, Ryhmäseksi

Kimppakivaa

Syksyinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Tunsin myös piiskan läpsähtävän kevyesti pakaroilleni, ja se tuntui yllättävän hyvältä. Mitäs täältä löytyykään, kuului soinnukas ääni, kun kolmas osapuoli kiskaisi anushelmet pois sisuksistani. Tämä äkillinen tunne tuntui myös täydentävän nautintoani. Tunne sisälläni oli taas erittäin kiihottunut, mies oli sivellyt penikseensä liukastusainetta, samoin kuin peräaukkooni. Äännähdin kun tunsin olevani ihan täynnä, mieheni sanoi minulle että saat maistaa omaa lääkettäsi samalla kun työntyi sisääni edestäpäin. Tämähän tuntuu ihanalta tämä lääkkeeni, huokaisin hänelle ja rangaistukseksi piiska kävi taas kevyesti jaloillani.

Korviini kuului kummankin miehen ähinä, molemmat aukkoni olivat täynnä aitoa tavaraa, ihana naiminen tuntui kestävän lähes ikuisuuden kunnes laukesin, ja miehet laukesivat myös kouristelujeni myötä lähes yhtäaikaa. Kun lopuksi makasin heidän välissään, en voinut olla heittämättä kommenttia että tämähän voisi olla hyvä tapa joka viikko, mutta ihan heti en taida jaksaa. Mieheni mutisi jotain kuonokopan hankkimisesta.

Yhtä muhevaa menoa teillekin,

toivottelee Marilyn