Erotiikka, Fantasia, Vauva

Tuumailua tulevasta

Iloinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Hyvistä tuloksista huumaantuneina kävimme hieman ostoksilla. Vauvalle oli jo jonkin verran tavaraa ostettu, mutta kun sukupuolesta ei ollut vielä tarkkaa tietoa, vaatevalinnat pysyivät vielä neutraaleina. Vaunutkin kävimme ostamassa käytettyinä, vielä niiden kanssa kävely tuntui oudolta. Mutta hyötyliikunta on hyväksi toki…

Kun saavuimme kotiin, kiusoittelin miestäni että mehän voisimme tehdä monta vauvaa, kun se on kerran niin mukavaa puuhaa. Tehdään nyt ensin vaan tämä yksi, hän tokaisi ja kellisti minut oitis ja sainkin taas kerran maistaa kunnolla vauvantekovälinettä. Lopuksi ratsastin villisti ja sain kunnon orgasmin, mutta äkkiä tunsin vatsassani kunnon vihlaisun – mutta onneksi se meni ohi, olikohan se niitä harjoitussupistuksia.  Entäs sitten synnytyksen jälkeen, sanoin hänelle, minut on kursittu kokoon emmekä pysty harrastamaan seksiä ties kuinka pitkään aikaan? Mies vain sanoi että sitten on paljon muuta puuhaa…

Soittelemisiin, terkuin Marilyn