Erotiikka, Fantasia, seksi

Muhevat muistelut

Tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Alkukesän huumaava lämpö ja lintujen sirkutus sai päämme sekaisin. Aloimme suudella toisiamme ja käyttäydyimme niinkuin ensimmäistä kertaa tavatessamme. Kiihko oli samankaltaista kuin aikaisemminkin, se ei ollut koskaan kadonnut suhteestamme. Intohimoisia suudelmia seurasi yhä kiihkeämmät hyväilyt.

Siirryimme sujuvasti intohimoiseen aktiin, tunsin nopeasti olevani todella kiihottunut. Mieheni oli tuttu, mutta yhtä kiihottava kuin aina ennenkin. Ratsastin hänellä ja tunsinkin jo hänen kyrpänsä hyväilevän klitoristani niin että aloin huohottamaan.  Nopeasti tunsinkin olevani jo orgasmin rajamailla, kun laukesin huusin lähes yhtäaikaa mieneni kanssa. Sillä  linnut eivät tällä kertaa enää huutaneetkaan jäähyväisiään meille, vaan pikemminkin tervetuloa uudelle elämälle, joka oli jo muutaman kuukauden kuluttua valmis saapumaan maailmaan.

Lepäsimme lopuksi sylikkäin. En ole koskaan katunut, että kohtasimme huokailin miehelleni. En minäkään, hän naureskeli, elämäni olisi niin paljon tylsempää ilman sinua, ihana Marilyn, hän totesi.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja soitellaan, toivottelee Marilyn.