Fantasia, Lapsuus, Menneisyys

Muistot

 

Tervehdys kaikille blogini lukijoille,

Yht´äkkiä mieleeni palautui kuvia lapsuudestani, olin jo silloin kohdannut Arkkienkeli Mikaelin monta kertaa, hän oli auttanut minua aina silloin,  kun olin ajautunut ongelmiin ja vaikeuksiin yksinäisyydessäni. Hän oli järjestänyt minulle puhelimen ja neuvonut minne pitää soittaa, muun muassa silloin kun sijaiskodin veljet olivat liian tuttavallisia tai murrosiässä sijaiskodin isä alkoi osoittaa liikaa mielenkiintoa orastavaa naiseuttani kohtaan.

 

Tunsin kun liikutuksen aallot vyöryivät ylitseni, ja pato murtui ryminällä, kyyneleet purskahtivat ulos silmistäni. ”Kiitos kaikesta”, sanoin Mikaelille, ”taisit muistaa, miten paljon olimme lapsuudessasi yhdessä,” hän kuiskasi, ennen kuin katosi taas, mutta tiesin jo, ettei hän koskaan kadonnut iäksi.

Mieheni katsoi minua huolestuneena, ”hyvä, että nämä asiat tulivat puheeksi, ne eivät suinkaan muuta tunteitani Sinua kohtaan”, hän totesi vakavana. ”Ehkä siksi minusta tuli tällainen, kun olen,  minä olen Marilyn ja teen kuten haluan, you know”, naurahdin jo toivuttuani muistoistani.

“Ostin Sinulle lahjan”, sanoi ihana mieheni. Kerron teille lukijani seuraavassa postauksessa uudesta leikkikalustani, ystävyydellä Marilyn

 

Jos haluat että kerron lisää, soita 0700 93160, valitse 3 ja Marilyn /546, maksu 2,95 e/min, ensimmäiset 7 minuuttia ovat ilmaiset kun soitat ensimmäistä kertaa numerostasi. Muuten numeroni on 0700-10333, 2,95 e/min + pvm.

Löydät minut linkistä: https://www.puhelinseksi24.fi/naiset/marilyn-546/