Erotiikka, Fantasia

Sirkus

Iloinen elokuinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Mieheni tuli hymyillen kotiin eräänä kauniina päivänä töiden jälkeen. Hän kertoi ostaneensa meille sirkusliput ja hänen vanhempansa olivat lupautuneet hoitamaan vauvelia, että pääsimme ihan kahdenkesken kovaääniseen sirkukseen iltaa viettämään. Oudolta tuntui ajatus lähteä jonnekin ilman vauvaa, mutta pieni miniloma tekisi varmaan hyvää meille kummallekin.

.

Pitkästä aikaa hieman pynttäydyin ja lähdimme iloisina kohti sirkusta, vaikka nukkuvan vauvan jättäminen toisaalle hoitoon tuntui hieman ikävältä. Ostimme pientä purtavaa, pop cornia ja limua ja etsimme paikkamme, olimme ihan A-katsomossa että näimme suoraan esiintymislavalle. Ohjelma alkoikin ja pääsimme nopeasti tunnelmaan. Oli oikea karnevaalitunnelma, musiikki soi kovaa ja sirkuslaiset myivät milloin mitäkin, pellejäkin oli siellä sun täällä.

Jotkut ihmisethän pelkäävät klovneja, mutta itse en näe heissä mitään pelottavaa.  Ja oli todella mukavaa olla kahdestaan pitkästä aikaa jossain rentoutumassa, pystyin unohtamaan maiset murheet ja rentoutumaan. Sitten tulikin sellainen esitys, josta kerron lisää seuraavassa postauksessani.

Mukavaa viikkoa teille jokaiselle,

toivottelee Marilyn