bileet, Erotiikka, Fantasia, Festarit

Festari-valmisteluiden muistelua

Talvinen tervehdys kaikille lukijoilleni,

Tosiaan meillä ei ole enää lunta kuten näillä lumiukoilla, mutta muistelin Annabelin kautta erästäkin festarireissua. Matkaan varattiin enemmänkin juomaa kuin ruokaa, vaatteissakin tietysti panostettiin eniten seksikkyyteen. Muutama vanha kunnon bändi meillä toki oli tarkoituksena nähdä.

Telttaan olimme onneksi ottaneet jonkin verran pehmusteita mukaan, muutenhan on melko ankeaa makoilla tai peuhata kovan äitimaan kamaralla. Kurkunkostuke sai taas kielemme laulamaan entistäkin enemmän ja ottamaan rohkeasti kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen. Olimmehan melkoinen parivaljakko, minulla vaaleat pitkät hiukset ja Annabel puolestaan tumma ja kiltin näköinen, mutta vain näköinen jos saan huomauttaa.

Seuraavassa postauksessani kerron mehukkaimpia festarimuisteloita, jos vain maltatte odottaa. Niin muuten, näillä festareilla tutustuin myös Kuuma-Camillaan, joka oli taas tapansa mukaan vauhdissa 🙂

Siihen asti soittelemisiin, Marilyn

Annabel, Erotiikka, Fantasia

Kevyesti keskellä viikkoa

Talvinen ja sateinen tervehdys kaikille lukijoilleni,

Sovin treffit vanhan ystäväni Annabelin kanssa, koska Kuuma-Camilla oli niin oudon vaisu meidän ainutkertaisen juhlatapahtumamme jälkimaininkien jälkeen. Minähän toki pursuin tarmoa ja keveyttä niinkuin aina, mutta jotkut ihmiset kun ovat sitä pohdiskelevampaa sorttia.

Annabel oli vieläkin innoissaan kanttorin tapaamisesta, en hennonnut kertoa että muilla  oli ryhmäseksiä Annabelin vedellessä hirsiä kuin pieni possu. Kanttorin nimi oli Hannu, sainkin sitten kuulla että Hannu sitä ja Hannu tätä, ja hän on niin hyvä kokki ja tekee mitä ihanampia ruokia ja sitten se ääretön musikaalisuus…. Minä ja Annabel olimme tunteneet pienestä pitäen ja seuraavassa postauksessa taidankin kertoa eräästä festari-reissusta, jolla tietysti tuli hieman tutustuttua muunmuassa  seksinkin salaisuuksiin.

Nostalgisin terveisin Marilyn

 

Erotiikka, Fantasia

Illan jatkot

Tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Tilasin itselleni nopeasti yhden neuvoantavan, Camilla senkun jatkoi kiihkeää juttua vanhan tuttavansa kanssa. Löysin onneksi liiveistäni alkuillasta sinne työntämiäni seteleitä. Yhtäkkiä näin tutun näköisen ryhmän – tai pikemminkin hieman levottoman näköisen seurueen lähestyvän, mieheni, pappi, kanttori ja mukana keikkui myös Annabel. Missä ihmeessä te oikein olette olleet, huokaisin heille.

Käytiin tuossa läheisessä baarissa, yritin kyllä etsiä myös teitä, mutten löytänyt, mieheni puuskahti. No, vessassa on pitkät jonot, myöntelin hänelle. Pitäisikö meidän pikkuhiljaa siirtyä kotiin päin, arki- ja lastenhoito on pian taas edessä, mieheni totesi kuivasti.

Ja miten ilta siitä jatkuikaan, siitä jatkan seuraavassa postauksessani, Marilyn