Erotiikka, Fantasia, häät

Äärimmäistä iloa ja pientä suruakin

Maaliskuinen kevättervehdys kaikille lukijoilleni, vaikka ulkona näyttääkin marraskuiselta, kuten on näyttänyt melkein koko talven ajan. Toisaalta mieleni kupli ilosta, olin joskus lapsena unelmoinut prinsessahäistä, kuten varmasti melkein jokainen tyttö jossain vaiheessa elämäänsä. En tiedä, sopiiko sanat Marilyn ja realismi samaan lauseeseen, mutta nyt olivat tietysti pienet häät lähestymässä, ja minähän tyttö surffailin ja katselin erilaisia hääsivustoja.

Mutta tosiaan elämässäni oli pientä yllättävää suruakin. Ystäväni ja työkaverini Kuuma-Camilla lähti yllättäen pois yhteisestä työstämme. Hän ei suinkaan lähtenyt minun vuokseni, vaikka hänen elämästään hieman paljastuksia teinkin. Jollain tasolla elämäni tuntui tyhjältä ja merkityksettömältä tällä työtasolla hyvän ystävän poistuttua samoista piireistä. Camilla kirjoittikin blogia elämästään, mutta kuuma-Camilla ei tainnut olla niin villi kuin allekirjoittanut.

Hauskaa maaliskuun jatkoa kaikesta huolimatta, toivottelee Marilyn

Fantasia, Kosinta, sormukset

Melkoinen yllätys

Yllättynyt tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Mieheni yllätti minut täysin kun hän kaivoi povitaskustaan sormukset esiin, lisäksi hän oli varannut minulle ihanan kimpun rakastamiani leikkokukkia. “Minä tunnen sinut paremmin kuin tiedätkään, Marilyn, hän kertoi minulle. Kuten huomaat osasin aavistaa suunnitelmasi suhteellisen hyvin, sanoi hän hymyillen minulle. En voinut muuta kuin ihailla upeaa kihlasormustani, se oli niin paljon enemmän kuin osasin ikinä aavistaakaan.

Pääni oli aivan pöllähtänyt, mitäs nyt, ei se sormuksiin elämä lopu, siitähän se vasta alkaa, sanoi aina niin järkevä mieheni. Katsoin ankarasti hieman punastelevaan Arkkienkeli Mikaeliin, mieheni kyllä yritti väittää ettei minuun muutaman kerran hermostunut Mikael ollut hänen tietonsa takana. Mielessäni alkoi jo pyöriä pienet häät, kukat, hääkimppu ja hääpuku. Sovimme pitävämme häät pieninä koska minulla ei sukulaisia ollut. Eikä meno saanut yltyä ristiäisten tasolle.

Soittelemisiin, Marilyn

Fantasia, illallinen, karkauspäivä

Kohtalokas illallinen

Iloinen maaliskuinen tervehdys blogini seuraajille,

Taiteilin huolella karkauspäivän illallisella kosintalapun rakkaalleni hieman pilke silmäkulmassa. Laitoin sen sydämen sisälle ja piilotin suklaafondanttiin, jonka päälle vielä pursottelin suklaavaahtoa. Mieheni oli tyytyväisen näköinen, kun huomasin että olin valmistellut illallisen huolella ja tehnyt jotain jälkiruokaakin. Hän lupasi palkita minut hyvästä ruoasta illallisen jälkeen lihallisten nautintojen merkeissä. Niinkuin tiedätte niitä meillä harrastetaankin varsin ahkerasti.

Huomasin myös Arkkienkeli Mikaelin saapuvan paikalle ja iskevän minulle silmää. Mieleeni tuli pieni huolen häivä, että mahdankohan saadakaan uutta bilemekkoa… Mieheni lusikoi autuaana fondanttia ja sanoi että olen ylittänyt itseni, sitten hän löysi rasian ja avasi sen hymyillen. Tottakai rakas, sanoi hän, olemmehan me perhe nyt ja rakastan Sinua kaikesta huolimatta eniten maailmassa, en ole koskaan tavannut kaltaistasi, mieheni sanoi minulle. Olin niin yllättynyt ja liikuttunut, että kyyneleet alkoivat valua silmistäni, koska olin todellakin uskonut saavani kohteliaat pakit ja nuhdesaarnan.

Ja miten ilta sitten jatkuikaan, siitä kerron lisää seuraavassa postauksessani,

soittelemisiin, Marilyn

Fantasia, karkauspäivä, Kosinta

Ja eiku kosimaan

Iloinen maaliskuinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Mielessäni oli ihana bilemekko, kun päätin kosaista rakasta puolisoani. Ajattelin hänen vielä puhuvan minulle vakavasti elämän perussäännöistä ja käyttäytymisestä yleensä. Eli uskoin saavani kohteliaat pakit, ja suunnittelin vieväni mieheni pieneksi kostoksi sitten mekko-ostoksille. Mutta tulevaan iltaan tuli valmistautua huolella, ettei mieheni keksisi että tämä oli vain keino saada ilmaiseksi itselleni uusi hieno, hintava ja kiiltävä bilemekko. Mutta tämä tilaisuushan on vain kerran neljässä vuodessa, eli keino saada itselle ilmaiseksi uusi leninki.

Kokkasin armaalleni pihvejä ja valkosipuliperunoita, lisäksi tein hyvän salaatin, koska nämä olivat hänen lempiruokaansa. Tein myös suklaafondanttia, jonka sekaan kätkin paperilapun, jossa luki tuletko miehekseni, ja kuinkas sitten kävikään, siitä saatte lukea seuraavassa postauksessani.

Siihen asti soittelemisiin, terveisin Marilyn

 

karkauspäivä

Karkauspäivää

Iloinen helmikuinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Vieläkin sydäntä lämmittää, kun muistan miten hekumallista meininkiä vietin festareilla tämän viimeisen yön. Vannotin Annabelia pitämään tämän asian salassa Camillalta. Toivottavasti hän ei lue tätä blogipostaustani, ettei polta päreitään, taas 🙂

 

Hoksasin, että 29.2. on karkauspäivä, jolloin voin kosaista vaikka omaa armastani. Miltähän Marilyn näyttäisi hääpuvussa, tai rikastunkohan hamekankaalla? Yrittänyttä ei laiteta, tämä tapa on kuulemma peräisin Iso-Britanniasta, ja eiku kosimaan,

terveisin Marilyn

Erotiikka, Fantasia, Festarit, naiminen, seksi

Viimeinkin täyttymys

Kiihkeä tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Kujertelin löytämälleni taatusti kyvykkäälle miehelle, että haluaisiko hän tulla paukuille telttaani. Hymyilin myös hänelle monimerkityksellisesti, niin hän suostui kuin suostuikin lähtemään kelkkaani. Teltalle saavuttuamme kaadoin meille paukut ja suutelin häntä samalla kiihkeästi. Koitin kädelläni hänen miehuuttaan, joka olikin jo alkanut kovettua, ah mikä suuri anakonda, huokaisin kun sain käteni täyteen kovaa kudosta. Hän olikin heti valmis leikkiin, ja alkoi tutkia nopeasti kiihottunutta vartaloani taidolla ja tunteella. Hän imi suuria kiinteitä rintojani kiihkeästi, ja niinpä minä kiihotuin entisestäni.

Hän  riisui minut vauhdikkaasti ja ihaili kurvikasta vartaloani, nakkasi minut makuulle ja hänen huulensa sukelsivat alapään poimuihini. Voihkin nautinnosta, kun hänen kielensä ja huulensa hyväilivät minua taidokkaasti. Hän siirtyi niin että pääsin runkkaamaan hänen kyrpäänsä ja hamusin sen kostunutta päätä jo suuhuni imien suurta kyrpää kiihkeästi. Hän voihkaisi kasvavasta kiimasta, ensin hyväili kyrvällään klitoristani ja sitten nosti jalkani harteilleen ja alkoi pumpata minua rytmikkäästi. Voihkin himosta ja terävät kynteni painuivat hänen selkäänsä. Sitten hän käänsi minut kontilleen ja tuli minuun kovaa takaapäin. Ulisin nautinnosta, kun hänen suuri kyrpänsä oli syvällä sisälläni ja hänen sormensa hyväilivät klitoristani.  Laukesinkin  kovaäänisesti rajusti kouristellen, ja taidokas rakastajani ruiski spermansa selälleni. Tämä oli kyllä oikein kunnon pano pettymyksen jälkeeni, huokaisin väsyneenä, kun lepäsin hänen kainalossaan.

Yhtä mukavaa menoa teillekin, toivottelee Marilyn

Erotiikka, Fantasia, ilmaiskampanja

Soita tänään ilmaiseksi minulle!

Tervehdys sinulle, ihana blogini seuraaja,

Tänään klo 17 – 01 on ilmaiskampanja, jolloin voit soittaa minulle tai jollekin toiselle ihanalle ladylle, vaikka ystävilleni Kuuma-Camillalle tai Annabelille aivan ilmaiseksi. Tarkka minuuttimäärä kerrottaneen myöhemmin sivulla www.puhelinseksi24.fi tai www.seksipuhelin.fi.

Yritän olla mahdollisimman paljon linjoilla, jotta pääsen keskustelemaan juuri Sinun kanssasi ja jakamaan juuri sen mahtavimman fantasiasi. Itse kerron myöhemmin lisää festariyöstäni, joka päättyikin vallan muhevasti, minkä voitkin arvata jos olet yhtään blogiani seurannut.

Odotan soittoasi kiihkeänä, Marilyn

Erotiikka, Fantasia, Festarit

Etsiskelyä

Vielä festivaalitervehdys kaikille blogini seuraajille,

Lähdin turhautuneena vaeltamaan festarialueelle, kyllä näin isosta porukasta pitäisi hehkeän neidon kunnon seksiseuraa saada. Eihän siitä parista työnnöstä tule kuin turhautuneeksi, huokailin itsekseni.

Yllättäen aikani kierreltyäni törmäsin Camillaa taidolla hoidelleeseen urokseen. Pyörähdin viehkeästi hänen luokseen ja ensin kyselin ympäripyöreästi miten hänen festarinsa ovat sujuneet. Hymyillen hän kertoi niiden menneen kaikin puolin mukavasti, musiikin olleen hyvää, ruoan kelvollista ja seuraakin välillä löytyneen.  Ja mitäs Marilyn sitten täräyttikään, siitä kerron lisää seuraavassa postauksessani.

Siihen asti soittelemisiin, Marilyn

Erotiikka, Fantasia, Festarit

Pienehkö pettymys

Ihanaa ystävänpäivää kaikille blogini seuraajille,

Minä sain mieheltäni kaikesta huolimatta, oikein ihania ystävänpäivälahjoja. Minäkin hemmottelin häntä omalla tavallani ja kun olin muistellut muinaista festarimatkaani, olin todella tyytyväinen omaan ihanaan mieheeni. Eli tämä Valentinen päivä eli ystävänpäivä ei todellakaan ollut kohdallani mikään pettymys, vaan täynnä ihanaa hemmottelua.

Jos palaamme vanhaan festarihoitooni, niin viimein kuin pääsimme itse asiaan… Hän siis työnsi elimensä minuun, ja laukesi lähes saman tien. Minä jo neuvokkaana tyttönä hieroin itselleni orgasmin, kun poikaparasta ei ollut minua tyydyttämään. Pukeuduin pettyneenä ja kävin jopa kysymässä Camillalta, missä se hänen edellisöinen hoitonsa on, mutta hän näytteli taas tyystin tietämätöntä. Ei tämä todellakaan ollut ainoa pettymys, mutta kokemuksista oppii, eikä niin.

Hyvää ystävänpäivää teille kaikille ja soittelemisiin, Marilyn

Erotiikka, Fantasia, Festarit

Suolainen yllätys

Iloinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Meillä tosiaan alkoi tunnelma tiivistyä illan alkaessa hämärtyä ja viinin edelleen virratessa. Alkoi jo tulla kiihkeitä suuteloita ja halutkin alkoivat herätä. Olimme tosiaan nuoria emmekä niin kokeneita kuin nykypäivinä.

Antauduin tuliseen suuteloon ihastukseni kanssa ja vetäydyimme telttaan peuhaamaan. Hän riisui minua ja minäkin tutkin hänen housujen sisältöään. Sieltä löytyikin jo kivikova kalu, mitä ryhdyin innolla tutkimaan. Hamusin sen jo huulieni väliin ensin runkattuani sitä käsilläni ja sainkin yllättäen suolaisen yllätyksen suuhuni, sori, tokaisi ihastukseni ja hän vuorostaan sukelsi jalkojeni väliin ja alkoi nuolla klitoristani nuoruutensa innolla. Ohjasin häntä hieman  tämän kyseisen salaisen paikan sijainnista ja pyysin olemaan jäykistämättä kieltä, olin ilmeisesti kumminkin partneriani kokeneempi.

Ja mitäs sitten tapahtuikaan, siitä lisää seuraavassa postauksessa, soittelemisiin, Marilyn