bileet, Erotiikka, Fantasia, Rakasteleminen, Ryhmäseksi, seksi

Juttu uus

 

Ajatus uudenlaisesta kokemuksesta kotibileiden päätökseksi kiihotti minua valtavasti. Onneksi vaalealla miehellä ei ollut kovin suuri elin. Hän voiteli liukastusvoiteella kondomin peittämän kullinsa, tumma mies siveli sitä vielä peräaukolleni ja siirtyi hyväilemään pilluani.

 

Kokemani valtavat orgasmit ja nauttimani alkoholi olivat saaneet minut rennoksi, niinpä vaalea mies onnistui työntämään peniksensä peräaukkooni. Tumman miehen sormet klitoriksellani ja pillullani sekä ristiverisen hyväillessä rintojani sain valtavimman orgasmin mitä olin ikinä kokenut. Vaalea mies laukesi myös koska kouristelin niin rajusti.

 

Nukahdimme kaikki suurimpaan näkemääni parisänkyyn raskaan seksisession päätteeksi. Aamuyöllä heräsin linnunlauluun, parvekkeen ovi oli jäänyt auki. Myös tummatukkainen mies heräsi, kiitti minua hienoista bileistä. Sovimme että kokemamme sessio jää meidän väliseksi salaisuudeksi. Sanoin hymyillen että se oli ihanaa ja ainutkertaista. Suutelimme ja hän saattoi minut kotiin.

 

Kävin nukkumaan ja odottamaan uusia seikkailuja. Saisinkohan kokea sellaisen juuri sinun kanssasi?

 

Odotan malttamattomana, Marilyn.

 

soita 0700 93160, valitse 3 ja Marilyn /546, maksu 2,95 e/min, ensimmäiset 7 minuuttia ovat ilmaiset kun soitat ensimmäistä kertaa numerostasi. Muuten numeroni on 0700-10333, 2,95 e/min + pvm.