Fantasia, sairaala, Vauva

Tosipaikan edessä

Tervehdys ihanat blogini seuraajat,

Seuraavana iltana kipuni alkoivat yltyä, enkä saanut sellaisia lääkkeitä,  joilla ne olisivat rauhoittuneet. Ammeeseen en saanut mennä, koska lapsivesi oli tullut. Niinpä kävelin koko yön rauhattomana pitkin sairaalan käytäviä. Kuumaan suihkuun minut määrättiin, kun valitin oloani.

Pääsinpä jopa synnytyssaliin seuraavana päivänä. Aamiaista minulle ei tarjoiltu, kipujeni vuoksi en olisi sitä pystynyt syömäänkään.  Miehenikin tuli paikalle kuuntelemaan kun puhuin epiduraalista taukoamatta. Äkkiä minun piti nousta seisomaan kun kivut yltyivät niin koviksi. Painelin kätilön kutsunappia, hän tuli paikalle ärtyneen näköisenä. Sanoinpa sitten että nyt pitää päästä vessaan kun on iso hätä. Onneksi nukutuslääkäri ehti viimein paikalle epiduraalin kanssa ja ehti pistää sen selkääni. Kätilö puolestaan  survaisi kätensä haarojeni väliin ja sanoi että ei tässä mihinkään vessaan mennä vaan ruvetaan ponnistamaan.

Minä sopersin, etten jaksa koska en ole nukkunut kahteen yöhön. Seuraavassa postauksessani kerron, mitä sitten tapahtui,

terveisin Marilyn.

 

Fantasia, sairaala

Hetki lyö

Tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Niinpä marssin sairaalaan kauhusta kankeana käynnistämään synnytystä. Odottelua ja käyränottoa oli ohjelmassa. Sitten minun käskettiin ottaa käynnistystabletteja, mitään ei tapahtunut vaikka pelottikin. Minut määrättiin ulos kävelemään, kävelin hiljakseen rantoja pitkin, välillä istuskelin ja kulutin aikaa. Suomeksi plerasin kännykkääni ja yritin viihdyttää itseäni.

Sairaalassa sain ruokaa, sitten taas otettiin käyriä ja napsittiin lisää tabletteja. Yökin vierähti sairaalassa, en saanut nukuttua kun eräs varsin kovaääninen kätilö huusi niin kovaa kahvihuoneessa. Kävelin ja yskähtelin merkittävästi, mutta en kehdannut käydä sanomassa että iho umpeen, ihmiset yrittävät nukkua.

Aamupalan jälkeen minut määrättiin taas kävelylle. Sitä ennen napsittiin taas tabletteja, välillä otettiin sivutolkulla käyriä mutta mitään mainitsemisen arvoista ei tapahtunut. Miehenikin tuli töiden jälkeen paikalle, odottavan aika on pitkä niin kuin sanotaan.

Soita ja viihdytä minua, terveisin Marilyn

elämänmuutos, Fantasia, sairaala

Muutoksen edessä

Mukavaa heinäkuuta kaikille blogini seuraajille,

Yllättäen kävellessäni keittiössä vettä yllättäen lorahti lattialle jalkovälistäni. Mieleni valtasi paniikki, nyt se alkaa, se minkä tulemista olen pelännyt jo koko tulevan vuoden ajan. Hyvästi vapaus, rauhalliset aamut, hyvä kroppa treenaaminen ja itsenäisyys…. Arkkienkeli Mikael käväisi naureskelemassa että tulen saamaan tilalle jotain ihan muuta, sen toki tiesin.

Soitin miehelleni että lapsivesi taisi tulla, hän vain sanoi että pitää lähteä sairaalaan. Hän saapui oitis rauhallisena ja pääsimme matkaan.  Niinpä sitten makasin hetken kuluttua piuhoissa. Minulta otettiin lapsivesitesti, nyreän tuntuinen kätilö tokaisi minulle että pissasit vain housuihin, ei tuo vielä synny. Lääkäri käski kumminkin tulla seuraavana päivänä käynnistykseen, koska raskaus alkoi jo olla yliaikainen.

Kaikki oli samannäköistä kuin ennenkin, mutta kaikki oli silti ihan toisin – nyt oli tosi edessä. Kolea kesä, aurinko paistoi silti mutta viileä tuuli kävi luihin ja ytimiin. Mieheni yritti ylläpitää hyvää tunnelmaa, mutta seksikin oli meiltä kielletty oletetun lapsiveden lirahduksen jälkeen.

Silti voin notkua puhelimessa viimeiseen saakka,

soittelemisiin, Marilyn

 

Fantasia, hormonihöyry, neuvola, sairaala

Voihan rasitus!

Iloista kesäkuuta kaikille blogini seuraajille,

Neuvolatäti soitteli minulle että on aika mennä sokerirasitukseen, siihen pitää kuulemma nykyään melkein kaikkien mennä, ellei nyt ole alle 20-vuotias  tai painoindeksi alle 18, tms. Ennen raskautta olin ollut melkeinpä liikunta-addikti, mutta väsymys oli tullut kuvioihin raskauden edetessä ja painoa olikin kertynyt melkein 15 kg sohvalla istuessa ja mässyttäessä herkkuja. Suolaista ja makeaa, kylläpä sitten turvottaa!

Intoa puhkuen astelin sairaalan laboratorioon ennen kukonpieraisua vatsa nälästä kurnien, alla oli määrätty noin 12 tunnin mittainen paasto. Sitten nimeni huudettiin, minusta otettiin jälleen kerran muutama putkilo verta ja sain eteeni pullollisen ällömakeaa limonadin tapaista juomaa. Kovasti röyhtäillen sain sen alas ja pääsin lepäämään erilliseen pikkuhuoneeseen. Juomatarjoilu ei ehkä ollut niin hieno kuin allaolevassa kuvassa.

Mitenkäs Marilynin sokerirasitus etenikään, siitä kerron seuraavassa postauksessani,

makein terveisin Marilyn

Lääkäri, sairaala

Säikähdys

Tervehdys kaikille lukijoilleni,

Heittäydyin sohvalle viime perjantai-iltana erittäin väsyneenä ja aloin katsella lämmintä tv:tä. Yht´äkkiä tunsin jotain valuvan jalkovälissäni, pistin sinne käteni ja huomasin pian käteni olevan aivan veressä.

Huusin miestäni ja pyysin tulemaan äkkiä paikalle. Lähdimme oitis sairaalan päivystykseen. Minä en tiennyt mitä ajatella, raskauteni oli minulle ollut pakkopullaa. Tähänkö se nyt loppui, mietin jo miten mieheni pystyy käsittelemään tämän asian.

Ilmoittauduimme ja jäimme odottamaan lääkäriä, seuraavassa päivityksessä kerron miten Marilynin lääkärireissu jatkui.

Mukavaa joulunodotusta toivottelee Marilyn.’

Soittelemisiin, Marilyn

Jos haluat että kerron lisää, soita 0700 93160, valitse 3 ja Marilyn /546, maksu 2,95 e/min, ensimmäiset 10 minuuttia ovat ilmaiset kun soitat ensimmäistä kertaa numerostasi. Muuten numeroni on 0700-10333, 2,95 e/min + pvm.

Löydät minut linkistä: https://www.puhelinseksi24.fi/naiset/marilyn-546/