Elämä, Erotiikka, Fantasia

Kotimatka

Väsynyt mutta onnellinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Matka ei ollut pitkä, mutta ainakin kuuma-Camilla kulki vähintään kaksinkertaisen matkan vedellessään kahdeksikkoa yrittäessään edetä kanssamme yhtä matkaa. Mukana oli varsinaisia laulumiehiä, pastori ja kanttori, joten matka taittui iloisen hoilotuksen merkeissä. “Maan korvessa kulkevi lapsosen tie” komeat baritonit kailottivat, AE Mikael oli myös kanssamme ja hyräili hymyillen että ” niin pitkä on matka, ei kotia näy,  vaan ihana enkeli vieressä käy”…

Yritin myös hiprakassa tehdä suunnitelmaa kellistääkseni tai ainakin tutkiakseni hieman mukaan liittyneen pariskunnan komeamman osapuolen. Lopulta saavuimme kotiin ja teimme heti virkistävät drinkit kurkunkostukkeeksi, mukaan paljon jäitä. Havahduin yllättäen rytmikkääseen kuorsaukseen, Kuuma-Camilla oli painunut heti oitis kauneusunille kun saavuimme pelipaikalle. Me ryhmä-rämä jatkoimme juhlimista ja laulamista, ajattelinkin pitää hauskaa oikein täysin rinnoin.

Ja mitenkäs ilta etenikään, siitä jatkan seuraavassa postauksessani,

soittelemisiin, Marilyn

 

Elämä, Fantasia, Kastejuhlat

Varsinaiset ristiäiset

Syksyinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Kokoonnuimme kaikki seurakuntakodille. Ilmassa oli varsinaista pöhinää, koska seurueessa oli sellaisia seksipommeja kuten Kuuma-Camilla, Annabel ja viimeisimpänä siveyden sipuli Marilyn, eli minä. Myös Arkkienkeli Mikael oli saapunut paikalle, pitämään järjestystä ja täytyyhän minun tällaisessa tilaisuudessa olla mukana ihan virkanikin puolesta, hän virnuili minulle.

Syksyisestä säästä huolimatta ja useiden enkelien läsnäolostakaan huolimatta ilmassa oli kuumaa tunnelmaa. Camilla ja Annabel mittailivat kuumasti paikalla olevia miehiä ja pappikin tunsi varmasti olevansa melkein helvetin esikartanossa ympärillä nousevan kuuman seksienergian vuoksi. Kanttori-parka sekoili nuoteissaan ja olin kuulevinani miltei Emmanuelin tunnussävelmän nousevan koskettimilta ilmaan ennenkuin pappi rykäisi ja sanoi laulettavan virren numeron hänelle. Minua alkoi naurattamaan ja pyrskähdin kuten Heino Fingerporissa… Mutta jatkamme seuraavassa postauksessani vielä  lisää ristiäistunnelmista.

Rakkaudella Marilyn

 

Elämä, lovelinja

Suunnittelua

Ihanaa perjantaita kaikille blogini seuraajille,

Palauduimme rasittavasta sessiosta vierekkäin makoillen, ja puhuimme ristiäisistäkin. Päätimme pitää kastetilaisuuden seurakunnan tiloissa, koska se olisi niinsanottu neutraali tila, siellä ei olisi mitään energioita, joita vallitsisi asunnossamme.

Saimme paperin, johon kirjoitimme kummien nimet, minun puoleltani tuli Kuuma-Camilla, jonka nimelle pappi hieman naureskeli, mutta en muistanut hänen oikeaa sukunimeään sattuneesta syystä. Mieheni sisarus puolisoineen arvottiin toisiksi kummeiksi.

Niin, voit päästä soittamaan minulle ihan ilmaiseksi tänään, kuulemma kampanjaa pukkaa Red Hatin toimesta mutta en ole varma koskeeko love-linjaa.

Mukavaa viikonloppua kaikille tästä huolimatta ja soittelemisiin,  toivottelee Marilyn

Elämä, Erotiikka, Fantasia

Kiitos juhannuksesta

Hei kaikki ihanat asiakkaani,

Kiitos teille tämän toisen juhannuspäivän puheluista, oli todella ihanaa kun sain niin paljon kiihkeitä ja mukavia puheluita, jotka piristivät minua tosi paljon. Toivottavasti myös sinuakin, tottakai. Tämä puhelintyö on kyllä sellaista, ettei se miltään työltä tunnu edes. Tämä työ antaa potkua ja sisältöä elämään. Huomasin myös että blogissani oli mukavasti lisää kävijöitä, toivottavasti kiihotuit kanssani.

Eilen oli mukava sääkin. Istuskelin terassilla jätskiä syöden ja kylmää juomaa juoden. Kuten yltä näet kävin myös naku-uinnilla.  Mukanahan on myös se pieni kiinnijäämisen pelko. Syrjäisellä rannalla oli myös kiva hieman sekstailla, teidän kiimaiset puhelunne toivat siihen vielä hieman lisävirtaa.

Ihanaa kesäaikaa ja nauttikaa, mahtavat asiakkaani. Muistakaa että seksin harrastaminen lievittää stressiä ja saa rentoutumaan,

Soittelemisiin, Marilyn

Elämä, elämänmuutos, Fantasia, ultra, Vauva

Mietteitä tulevasta

Keväinen tervehdys kaikille lukijoilleni,

Vappuna hytisimme hyvin pukeutuneina, mutta eiköhän se kevätkin joku kaunis päivä vielä tule. Olin vältellyt neuvolaa ja lääkäreitä parhaani mukaan. Toki lakisääteiset käynnit olin käynyt, jotta sain äitiyspakkauksen ja muut lakisääteiset edut. Mutta nyt oli ultran aika, otin rakkaan mieheni mukaan sairaalaan.

Odottelimme aikamme ja lopulta meidät kutsuttiin sisään. Kätilö siveli jotain ainetta vatsalleni ja käynnisti laitteita ja lopulta sitten näimme vatsani sisälle. Silmiini nousi kyyneleet kun näin vauvan kasvot, hän oli ihan mieheni näköinen. Hänkin hieman nieleskeli, olihan se hetki sen arvoinen.

Mielessäni oli vieläkin epätodellinen tunne, millaista elämä tulee olemaan kun vauva syntyy. Ja hyi kauhea, miten synnytys tuleekaan menemään, mutta ajattelen sitä sitten kun sen aika on käsillä,

soittelemisiin Marilyn

Elämä, Fantasia

Vappuvalmistelut

Vappuinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Meillä sitten sima pullotettiin naureskellen kun rusinat nousivat pintaan. Muita vapunviettosuunnitelmia olivat eväsretki ja tivolissa käynti. Ajattelimme nauttia lämpimästä ja rauhallisesta päivästä luonnon helmassa, kunhan vaan sää olisi suosiollinen meille kahdelle nuorelle rakastavaiselle.

Vatsakumpuni pullotti tosiaan jo villisti, välillä mieleeni hiipi ajatus siitä, millaista on kun vauva on syntynyt. Mutta lykkäsin ajatusta eteenpäin, nyt elän kuin viimeistä päivää, miten vain jaksan vatsani kanssa. Elän toki terveellisesti vaikka liikunta olikin kyllä jäänyt jaksamisen vuoksi vähiin.

Teimme toisillemme alkoholittomia drinkkejä ja kilistelimme niitä kevään ja tulevan vapun kunniaksi. Myös Sinulle toivotus “klara vappen – bara vatten” eli selvää vappua – juo vain vettä, mutta tokihan sitä ainakin  simaa saa juoda 🙂

Vapputerveisin Marilyn

Elämä, Erotiikka, Fantasia, Vappu

Vappusima valmisteilla

Iloinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Päätimme mieheni kanssa tehdä meille vappusimaa. Sanoinkin hänelle että nyt pitää olla tarkkana, ettei vain lipsahda liikaa hiivaa. Nuorempana tein kerran simaa, ja siitähän tuli sellaista että meni pää sekaisin ja vatsa myös. Niinpä hiiva punnittiin ja mitattiin erittäin tarkasti. Testasimme netistä löydettävää Elsa-mummon simareseptiä.

3 sitruunan raastettu kuori ja puristettu mehu

2 litraa vettä

1/2 kg fariinisokeria

1/2 kg taloussokeria

5 l kylmää vettä

1 tl tuoretta hiivaa

1 dl kylmää vettä (hiivan liotusta varten)
pullotuksen aikaan:
1-2 tl sokeria
5-10 rusinaa per pullo

Sitruunoita hypistellessäni, puristellessani  ja viipaloidessani sanoinkin miehelleni, että nämähän ovat aivankuin sinun kivespussisi, kostoksi sain maistaa jälleen pääsiäismunaa kunnolla sitruunoiden lennellessä iloisesti pitkin huushollia. Hyvä etteivät mitatut ainekset kaatuneet pitkin lattioita. Joku taas kolisteli kattoon kun kiljahtelin riemusta saadessani kunnon orgasmin mieheni pamputtaessa minua oikein huolella takaapäin hieroen samalla hellästi sitruunalla klitoristani. Eräs sitruuna taisi jopa olla suussani äänenvaimentimena, mutta ei oikein toiminut tarkoituksenmukaisesti.

Soittelemisiin, makein simaterveisin Marilyn

Elämä, Erotiikka, Fantasia, Onni, Pääsiäinen

Pääsiäistaikoja

Aurinkoinen pääsiäistervehdys kaikille blogini seuraajille,

Kuten varmaan arvasittekin, meillä nämä pääsiäisleikit sen kuin jatkuivat, vesiväreillä ynnä muilla vartalomaaleilla oli niin kiva leikkiä. Hauskaa riitti ihan selvin päinkin.Kävimme aurinkoisella lenkillä hieman pajunkissoja poimimassa, ja niitä käytimmekin omissa leikeissämme. Oli niin hauskaa välillä piiskalla toista läpsytellä. Yritimme hieman virpoa meistä valituksen tehnyttä asukasta muuttamaan muualle, mutta tämän noitumisen teho ei ainakaan ollut hyvin nopeaa.

Pääsiäismunatkin maistuivat aivan erityisen makoisilta juuri tänä pääsiäisenä. Testasin mieheeni häneltä lahjaksi saamaani helminauhaa, joka peräsuoleen sullottuna ja äkkiä pois vedettynä aiheuttikin aivan erityisiä värinöitä. Tietysti olin puhdistanut sen huolellisesti ennen ja jälkeen käytön, jos joku on huolissaan.

Tämä kaikki aiheutti sen, että heippalapun kirjoittaja kolisteli taas pattereita ja luudalla kattoa. Naureskelimme että pitää ilmoittaa isännöitsijälle että hän häiritsee yhteiseloamme erittäin raa´alla tavalla. Hauskaa pääsiäisen jatkoa kaikille.

Soittelemisiin Marilyn

Elämä, Erotiikka, Fantasia, Pääsiäinen

Pääsiäissuunnitelmat

Aurinkoista pääsiäistä kaikille lukijoilleni,

Viimeinkin on tullut kevät ja saamme nauttia lämmöstä ja auringosta pitkän, pimeän ja tuulisen sekä lumisen talven jäljiltä. Mielialakin alkaa mukavasti nousta kun taivaalla loistaa kirkas ja harvinainen valoilmiö.

Virnuilin miehelleni että pidetäänkö pieni pääsiäiskuvaelma, piiskaan ja ruoskin häntä ja lopuksi hän saa kantaa ristiä ympäri kaupunkia. Hän ehdotti vuorostaan minulle fifty shades of the grey-leikkien sijaan munien maalausta. Saimmekin sitten vesivärien kanssa aikaan melkoisen sotkun ja lakanapyykkiä. Pääsiäismuna tuntui erittäin hyvältä kuten aina, kiljuin taas orgasmin kourissa kuin viimeistä päivää.

Lopuksi peseytyessämme vedimme vielä saippuaisen liukkaat sekstailut kylpyhuoneessa naapurien iloksi. Olin maalannut mieheni pääsiäismunat oikein iloisen värisiksi ja niissä olikin melkoinen putsaus.

Tasapuolisesti munarikasta pääsiäistä kaikille, soittelemisiin toivoo Marilyn

Äänestäminen, Elämä, vaalit

Äänestäminen lähestyy

Keväinen tervehdys kaikille blogini seuraajille,

Mieheni kysäisi minulta, että joko olen päättänyt ketä aion huomenna sunnuntaina äänestää. Totesin häneltä että mennään intuition mukaan, mikä siellä kopissa mahtaa tuntua hyvältä idealta. Hän tokaisi siihen ettei sentään ulkonäön mukaan äänestetä. Sanoin sitten vielä, etten ainakaan häntä aio äänestää joka mainostaa olevansa punastelematta, koska pienet punastelut viime vaalikauden ansioista olisi hänelle vain hyväksi…

Kysyin sitten mieheltäni, ketä hän aikoo äänestää. Tuli kuivahko vastaus että erästä tuttavaa joka on ehdolla, tietysti kysyin häneltä sitten, onko kyseinen tuttava hyvännäköinen. Kysymyksen palkkioksi sain sitten taas kunnon panot. Kiusasin vielä mieheltä että lasken tänä vuonna saamani orgasmit ja äänestän niiden määrän mukaan, eli orgasmien lukumäärä on sama kuin lapulle piirtämäni ehdokkaan äänestysnumero…

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille, toivottelee Marilyn